On
mukava syntyä viimeisenä lapsena, silloin saa lähes kaiken minkä
haluaa, ja kaikki vain lellivät. Mutta toisaalta silloin voi joutua
kokemaan olonsa jollain tavalla riittämättömäksi. Joskus voi olla
rankkaa kun ei mitään saa tehdä ensimmäisenä, esimerkiksi kun
ensimmäinen lapsi pääsee ylioppilaaksi niin koko perhe, villakoiria
myöten, järjestää juhlat, mutta kun viimeinen lapsi pääsee
ylioppilaaksi kaikki perheen jäsenet eivät tule edes juhlimaan. Tai kun
ensimmäinen lapsi menee lukion jälkeen jatkamaan opintoja koko suku
seuraa asiaa, mutta kun viimeinen lapsi pääsee siihen vaiheeseen ketään
ei enää kiinnosta. Otetaan esimerkki, kysytään isoäidiltä: "Mitä vanhin
sisarusparvesta opiskelee/opiskeli?" Vastaus tulee kuin pyssyn suusta,
mutta kysytäänpä mitä nuorin opiskelee. Tähän kysymykseen voi vastaus
kestää kauankin.Tai kun ensimmäinen lapsi muuttaa pois kotoa, siellä
rampataan aina kun on mahdollisuus mutta kun viimeinen lapsi muuttaa
pois kukaan ei käy, saati tiedä osoitetta. Entäpä kun ensimmäiset
lapset saavat lapsia; koko suku on taas innoissaan, mutta kun viimeinen
lapsi saa lapsia ei ketään taaskaan kiinnosta. Viimeinen uhkakuva ei
ole vielä toteutunut, mutta todennäköisesti sekin tapahtuu.
Edellämainitut asiat saattavat perheen pienintä joskus harmittaa. Mutta
ei siitä kannata suuttua, sillä saahan perheen pienin aina mitä haluaa.
Ehkä kaikki edellämainitut asiat johtuvat juuri nimenomaan sitä että on
perheen pienin, koska on aina saanut kaiken minkä haluaa. Tai ehkä
vanhemmat eivät enää vain jaksa juosta joka paikassa eivätkä enää
innostu vähästä, tai ehkä he ajattelevat että kyllä se pieninkin pärjää
samalla tavalla kuin ne vanhemmatkin lapset, tai(todennäköisin
vaihtoehto) ehkä nuorin on vaan niin itsekeskeinen ettei omassa
yltäkylläisyydessään huomaa muuta kuin oman napansa.
Toivottavasti
kukaan ei pahastu tästä kirjoituksesta koska se ei ole tarkoitus,
nimittäin tämä kirjoitus ei pohjaudu todellisuuteen millään kohtaan.
Tiedän että tässä kirjoituksessa on epäkohtia joiden argumentointiin ei
kannata ryhtyä.
maanantai, 31. lokakuu 2005
Kommentit